Espanjattaret lähdössä Ferioille |
"Täällä onkin vielä lämmin." Tällä viikolla helteet ovat hellineet meitä ja ollaan saatu nauttia lämpimistä päivistä! Vaikka töissä meneekin melkein koko päivä sisätiloissa, silti aamupäivästä ehdin usein käydä aamu-uinnilla ennen töihin lähtöä.
Tätä viikkoa on odotettu jo jonkin aikaa, koska vielä viikko ja meillä on syysloma.
Viikko ennen lomaa tuntuu pitkältä, mutta onneksi Fuengirolan Feriat ovat viihdyttäneet meitä tämän viikon.
Feriat
Feriat käynnistyivät maanantaina. Kaikki ravintolat ovat tyhjillään ja valtavat väkijoukot valuvat Feria alueelle illallan myötä. Tuntuu kun koko kaupunki olisi ihan sekaisinerioiden aikana.
Fungirolan Feriat järjestetään joka lokakuu, ennen sitä on Torremolinoksen ja paljon suuremmat Malagan Feriat. Ferioilta löytyy syötävää, juotavaa, pelejä, leikkejä, tivolilaitteita ja bailausta. Laulu ja tanssi jatkuvat aina aamun asti.
Feria alue |
Nautimme vuoristoradasta ja sen tuomasta vauhdista |
saatiin kaiken maailman avaimenperiä ja muovisia pikkurasioita.
Alkuviikosta oli vielä ihan mielenkiintoista käydä katsastamassa Feriat, kuuntelemassa live musiikkia ja hurjastelemassa tivolilaitteissa. Varsinkaan kun en ollut koskaan aiemmin käynyt.
Perjantaina puolestaan väen paljous oli jotain aivan käsittämätöntä, eikä eteenpäin puskeminen
alueella ollut enää hauskaa. Hädin tuskin päästiin liikkumaan väkijoukon keskellä eksymättä toisistamme.
Pariisi
Lauantai olikin vielä odotetumpi päivä, sillä lauantai-iltana suuntasimme Malagan lentokentälle, määränpäänämme Pariisi. Emme olleet kumpikaan käyneet aiemmin Pariisissa, joten meillä oli paljon nähtävää ja odotettavaa tältä reissulta.
Koska ostettiin lentoliput hyvissä ajoin, saatiin ne hyvään hintaan. Ryanairin lennot Beauvaisin kentälle maksoivat n.100e meno-paluu (ei paha) Kentältä jatkoimme vielä matkaa bussilla noin tunnin verran Pariisin keskustaan.
Lento sujui hyvin, pientä loppu jarrutusta lukuunottamatta. Ilmeemme olivat lähes samat kuin Ferian huvipuistolaitteesta nauttiessamme.
( Katso kuva yllä )
Aivan huippua, että saatiin olla sinin pienessä kämpässä yötä, ei tarvinnut pulittaa satoja euroja hotelli yöpymisestä.
Lisää kuvateksti |
Lauantai iltana, kun saavuttiin Sini tarjoili meille muun muassa aitoa Sampanjaa, ranskalaista Patonkia ja Macaronseja. Pääsimme siis heti tutustumaan ranskalaisiin herkkuihin.
Tämän lisäksi Sini kertoi meille sampanjan teosta. Sampanja tehdään ravistelemalla pulloa edestakaisin ja kylmentämällä pullon kaulaa, oli siinä vielä muitakin yksityiskohtia, mutta jotenkin näin se meni? Aitoa sampanjaa tuotetaan vain Champagnen maakunnassa ranskassa ja se on tämän vuoksi melko arvokasta.
Sunnuntaina sää oli hieman sateinen, mutta emme antaneet pienen sateen haitata vaan lähdimme kiertämään nähtävyyksiä. Kävelimme Eifel Tornille, joka oli hyvin lähellä Sinin asuntoa. Eifel Torni ei ollut niin korkea kun olimme Iiriksen kanssa sen kuvitelleet olevan, mutta olihan se upea näky. Erityisesti illalla, kun tornissa palaa valot ja se vilkkuu. Romanttista ja kaunista.
Eiffeliltä kävelimme Seine joen rantaan ja menimme käymään Seine risteilyllä. Sini oli saanut kolme lippua työpaikaltaan ja jakoi kokemuksen meidän kanssa, kiitos Sini. Reitti kulki kaikkien tunnettujen nähtävyyksien ohitse, ja oli mahtavaa että meillä oli puhelimen muotoiset kuulokkeet joista pystyimme kuuntelemaan englanniksi selostusta matkan aikana. Tosin haasteeksi muodostui kuvien ottaminen samanaikaisesti. Tämänvuoksi kuulokkeet olisivat olleet kätevämmät.
Risteily kesti tunnin ja kulki mm. Eifel Tornin, Notredamen, Louvren ja tuon "romanttisen" sillan, joka on täynnä lukkoja ohitse.
Eifel Torni illalla |
Kävimme risteilyn jälkeen vielä erikseen ottamassa kuvia ja katsomassa kyseisiä nähtävyyksiä lähempää. Notredamessa kävimme sisällä, kirkko oli kyllä todella upea pienine yksityiskohtineen.
Illalla menimme syömään ja nautimme lasilliset ranskalaista viiniä, jonka jälkeen palasimmekin Sinin luokse väsyneinä päivän aktiviteeteistä. Päädyimme viettämään rauhallista koti-iltaa syksyisessä Pariisissa katsellen ranskaan sijoittuvaa elokuvaa.
Seinen rannalla |
Ensimmäinen ajatus kun heräsin Maanantai aamuna oli: "Ai niin me ollaan Pariisissa ja meillä on loma." Olin jo nähnyt unta töistä, mutta nyt sai olla viikon työasiat sivussa ja rentoutua. Suuntasimme ensin ostoksille kuuluisalle Champs Elyseelle, ostokset jäivät aika vähäisiksi, sillä hinnat tuolla eivät ole halvimmasta päästä. Kävelimme kadun päässä olevalle nähtävyydelle. Arvaatteko mikä on kyseessä? Kyllä Riemukaari.
Riemukaaren portaita Iiriksen kanssa ylös kiivetessä tarvittiin muutama hengähdystauko, mutta ylös asti päästiin. Puolessa välissä alkoi olla jalat maitohapoilla, mutta reippaan ja kannustavan oppaamme Sinin ansiosta jaksettiin tarpoa ylös asti. Hyvä että jaksettiin, sillä näkymät olivat sen arvoiset, koko Pariisi edessämme "wau"!
Champs Elysee ja edessä Riemukaari |
syömään tunnelmalliseen ranskalaiseen ravintolaan, josta Sini oli varannut meille pöydän jo etukäteen.
Ravintola Le Basilic sijaistee Montmartressa ja on tripadvaiserin suosittelema. Ruoka oli kyllä todella hyvää, hintataso kohtuullinen ja palvelu erinomaista.
Kuljimme Pariisissa tietenkin metrolla, koska siellä metrolla kulkeminen on helppoa ja metroverkosto on suuri. Metroja kulkee muutaman minuutin väliajoin ja joka suuntaan. Minun ja Iiriksen silmissä metrotunnelit näyttivät sokkeloilta, mutta Sini tuntui tuntevan reitit vallan mainiosti.
Moulin Rouge |
Louvre |
Opinpahan että Pariisissa lipuntarkastus suoritetaan asemalta positultaessa, eikä metrossa, niin kuin meillä Suomessa.Tämä oppi maksoikin minulle sitten viisikymmentä euroa. Kyllä se harmitti, mutta elämä on, ja näihin vastoinkäymisiin on jo totuttu.
Sakrekör |
Myös yllätyksenä tuli, että Louvre oli todellakin aivan valtava ja nyt ymmärrän miksi sinne tulee varata aikaa, jos haluaa sitä lähteä kiertämään. Siksi jätimmekin sen suosiolla seuraavaan kertaan.
Olin yllättynyt siitä, että useimmat nähtävyyden ovat Pariisissa ilmaisia, jos on EU:n jäsen ja alle 26-vuotias pääsee ilmaiseksi mm. Riemukaarelle ja Louvreen.
Aion kyllä tehdä vielä matkan Pariisiin. Pariisi on vilkas, kaunis ja romanttinen kaupunki, jossa on paljon nähtävää ja jolla on paljon annettavaa.
Oli ihanaa käydä syksyisen viileässä Pariisissa ja nähdä Siniä, mutta oli myös mukava palata takaisin kotiin lämpimään Espanjaan. Kiitos Sinille kaikesta ja tervetuloa Espanjaan!
Liian paljon asiaa ja liian vähän aikaa, nyt olis taas aika mennä nukkumaan. Huomena meitä odottaa taas uusi seikkailu ja uudet haasteet. Vuokrasimme auton, joten Ninan ja Iiriksen roadtrippi alkakoon!
Buenas noches! Bonne nuit!
- Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti